”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12)

Uusien ongelmien edessä toivotaan pohdintaa siitä, mitä ihminen pitää tärkeänä, arvokkaana. Tätä tarkoitetaan, kun puhutaan arvokeskustelusta. Asioilla tai esineillä on jokin arvo vain sikäli kuin ihminen niille sellaisen antaa. Tämä taas voi tapahtua joko yhteisöllisesti tai yksilöllisesti. Jos yhteisö määrittelee arvot, tavoitellaan ainakin jonkinlaista yleispätevyyttä. Jos taas asia jää pelkästään yksilön käsiin, hänen määrittelemänsä arvo voi olla yleispätevä tai vain hänen itsensä tunnustama.

Monet ovat viime vuosikymmeninä luopuneet ajatuksesta, että olisi yleispäteviä arvoja: ainoa
yhteinen arvo olkoon moniarvoisuus! Mikäli tähän muodikkaaseen näkemykseen suostutaan,
arvokeskustelu käy lähes mahdottomaksi. Yhteiskunta jatkaa silloin pirstoutumistaan
mosaiikkimaiseksi alakulttuurien yhdistelmiksi, ja ihmisten kanssakäyminen muodostuu yhä
vaikeammaksi.

Jos kuitenkin lähdetään siitä, että on olemassa – ja pitää olla – yleispäteviä perusarvoja, silloin
on tunnustettava jokin yksilöä suurempi arvojen lähde tai arviointiperuste. Varteenotettava ihmiskunnan yhteinen eettinen lähtökohta on niin sanottu kultainen sääntö: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille (Matt. 7:12). Sen vahvuus on siinä, että sen sisältämä periaate tunnetaan useimmissa uskonnoissa ja monissa filosofisen etiikan malleissa. Se ylittää kulttuurien rajat. Sen avulla voidaan hahmottaa sekä arkielämän
oikeaa ja väärää että mutkikkaita eettisiä ongelmia.

Yleisyydestään huolimatta kultainen sääntö ymmärretään usein väärin. Se ei suinkaan kehota meitä tekemään toisillemme sitä, mitä itse pidämme hyvänä itsellemme, vaan asettumaan toisen asemaan. Se kehottaa kysymään, mitä toivoisimme itsellemme tehtävän, jos olisimme toisen ihmisen tilanteessa. Moraalisesti oikeat teot syntyvät, kun eläydytään toisen ihmisen elämäntilanteeseen ja asetutaan hänen asemaansa. Luterilaisessa kultaisen säännön tulkinnassa on erityisesti korostettu tilanteen näkemistä heikoimmassa asemassa olevien silmin.

Kultainen sääntö lähtee ihmiselämän todellisuudesta: elämä toteutuu väistämättä toisten yhteydessä. Toisten yhteydessä koetaan onni ja menestys, toisten yhteydessä myös haavoitutaan. Tämän mukaisesti ihmisen arvokaan ei ole vain individualistinen suure, vaan se
toteutuu suhteessa toisiin ihmisiin ja yhteisöön.

Kultaisen säännön mukaisesti asioita tulee katsoa ensisijaisesti toisen ja toisten kanalta, tulee asettua toisen ihmisen asemaan. Oma ihmisarvo on tällöin aina mukana, mutta se ei johda muista piittaamattomaan itsensä toteuttamiseen. Yksilöllisyys ja yksilönvapaus asettuvat
yhteisön taustavaloon.

Kestävä etiikka asettaa yhteisön kokonaisedun ensisijaiseksi itsensä toteuttamisen sijasta.
Yhden ihmisen taloudellisilla tavoitteilla on yhteisöllinen raja: yhden ihmisen tavoitteet ovat
arvioitava toisten ihmisten vastaavien ja yhtä oikeutettujen tavoitteiden kanssa; yhden
yhteiskunnan edut ja tavoitteet muiden yhteiskuntien; yhden maailmanosan globaalin kokonaisedun ja yhden yhteiskuntaluokan tai avainryhmän tavoitteet koko yhteiskunnan elämän ja tavoitteiden kanssa. Kohtuullinen elämä on oman elämän ja elintason suhteuttamista
yhteisön voimavaroihin.

Päättäjien tulisi ottaa huomioon yhteiskunnan jäsenten olot ja tarpeet. Tämä ei voi tapahtua
ulkoa- ja ylhäältäpäin määrittelemällä, vaan siten, että paneudutaan syvällisesti ihmisten
elämän todellisuuteen. Myös markkinoiden vapaus, taloudellinen kasvu ja tehokkuus tulee
niveltää tähän kokonaisuuteen.

Lähde: Kohti yhteistä hyvää. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen puheenvuoro hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.

ETVK

Toivomme ev.lut.srk piispojen osallistumista eettisten sääntöjen valvontaan. Esimerkiksi tuomarin vastuun valvontaa on tehostettava Suomessa. Asenteellisuutta tuomaroinnissa esiintyy. Sellainen ei edistä luottamusta kansalaisten ja hallinnon välille. Lue linkistä lisää http://www.etvk.fi/tuomarin-vastuun-valvontaa-tehostettava/