(ETVK) Eettisten säätöjen Tiedotus- ja Valvontakeskus ry on keskittynyt edistämään YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaisen toiminnan toteutumista yhteiskunnassamme. Luottamuksen ylläpitäminen virkamiesten ja kansalaisten välisessä julkisessa toiminnassa sekä eri ammattikuntien ja asiakkaiden välisessä toiminnassa on olennainen osa toimintaamme.  Järjestö koostuu siihen liittyneistä yksityisistä ja jäsenyhdistyksistä. Toimialueeseen kuuluu pääasiassa jäsenien edunvalvonta sekä ohjaaminen yrityksiä, yhteisöjä ja yksilöitä toimimaan eettisesti kestävällä tavalla.

Toimintavuosi 2017 oli viides laaditun strategian pohjustama toimintavuosi.  Vuoden aikana saatiin paljon aikaan. Päätavoite saatiin tehtyä yli varsinaisen tavoitteen sillä julkaisuitamme luettiin kansainvälisesti useassa eri maassa. Yksityisjäseniä saatiin muutamia lisää perusoikeuksien edun valvonnan ja kannatuksen vuoksi.

Vaikkakin voimavaramme ovat varsin rajalliset koska emme nauti julkisyhteisöiden taloudellisista avustuksista, niin yksityisten ihmisten perusoikeuksien toteutumiseksi yhdistys on avustanut lukuisia yksityisiä ihmisiä. Toiminta on tapahtunut julkisesti saatavan nettisivustomme avulla ja jäsenille henkilökohtaisena edunvalvontana.  Yhdistyksen painoarvo viranomaisten ja kansalaisten välisessä edunvalvonnassa on osoittanut luottamusta edistäväksi. Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidettiin 12.2.2017.

Jarkko Saari hallituksen puheenjohtaja