Suomen lainsäädännössä ei ole säädöksiä työharjoitteluun liittyvistä korvauksista, kertoi Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen Ylen artikkelissa 26.11.2016. Työnantajaa koskeva palkanmaksuvelvoite saattaa tietyissä tapauksissa kuitenkin liittyä myös harjoittelijoihin.

”Professorin mielestä ILO:n orjatyömääritelmään vetoaminen on tässä yhteydessä täysin väärä lähtökohta, eikä työvoimapoliittisia toimiakaan voi mitenkään nimetä orjatyöksi.– Työvoimaviranomaiset tietävät, ettei tietynlaisia henkilöitä saada sijoitetuksi mihinkään töihin, ellei heidän kohdallaan taivuta tavanomaisia heikompiin palkkaehtoihin. Alhaisella korvauksella tarjotut tehtävät ovat silta eteenpäin. Tällaiset järjestelyt kuuluvat työvoimapoliittiseen keinovalikoimaan, jonka lainsäätäjä on hyväksynyt.”

Pääongelma ja vastuunpakoilu

Professori ja/tai Ylen artikkeli tavanomaiseen tapaan sivuuttaa työttömyydessä esiintyvän pääongelman: Avoimien palkkatyöpaikkojen virta on vain 10 prosenttia hakijavirrasta, eikä välttämättä sitäkään.

Lisäksi tulisi huomioida, että kokonaan työttömäksi joutuneella on TEM analyysi 65/2014 mukaan vain 24 % mahdollisuus työllistyä työlliseen hakijaan verrattuna. Suuri syy siihen on sattuneista syistä asenteellisuus työnantajissa.  Sekin jää huomiotta, että työttömyyden syyt eivät ole yksinomaan tai lainkaan työttömän yksilöllisiä, vaan poliittisten  rakennemuutosten aiheuttamaa.

”Perustuslaki määrää oikeudesta työhön. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Tällainen velvoite ei kuitenkaan sido viranomaisia siten, että ne olisivat pakotettuja järjestämään kaikille kansalaisille työtä tai koulutusta. Mainittu velvoite käsitetään enemminkin yleisluonteiseksi tavoitteeksi, johon valtiovalta pyrkii. Käytännössä kansalainen joutuu aina itse ottamaan vastuun tulevaisuudestaan ja työllistymisestään.” (Laki24)

Vastuuta siirrellään hallinnossa ylös, alas ja uhreille. Vastuuta väheksytään sivuuttaen inhimillisyys teknisyydellä. Uhrien hyväksikäyttöpyrkimyksille ja rangaistuksille haetaan oikeutusta epäoleellisuuksilla kuten vetoamalla joihinkin marginaalisiin ilmiöihin. Juristi Sakari Timonen kirjoitti tästä osuvan vertauskuvan ”Syyllistetään lattia sen likaisuudesta.”

Ihmiskaupan kansainvälisen määritelmän mukaan riittää, että tekijä on käyttänyt hyväkseen uhrinsa haavoittuvaa asemaa tai omaa valta-asemaansa suhteessa uhriin.

Kysyn, mihin vedetään raja, kun noin 25 vuotta jatkuneen massatyöttömyyden hoidon kehitys näyttää johtavan siihen suuntaan, että lopulta kenen tahansa massatyöttömyyden uhrin tulisi ottaa mitä tahansa työtä vastaan hinnalla millä hyvänsä? Uhkailua peilaa  poliittisen ideologian sokaisemien mantra ”Perusturvaa vain työtä vastaan”, siis perusturvaa josta Suomi on jo ilman työvelvoitettakin saanut riittämättömästä tasostaan huomautuksia EU:sta kaiketi kolmeen kertaan.

Korvaus 9€/pv ei riitä työssäkäynnin kuluihin kuin harvoin. Työttömyyden uhrit joutuvatkin nyt lisärahoittamaan naapuriapu pikavipeillä kummallista kannustamistaan eli ilman kohtuullista palkkaa työssä käymistä. Vertailun vuoksi esimerkiksi rakennusteollisuuden osapäiväraha vajaavuorokaudelta joka käsittää vähintään 6, mutta enintään 10 tuntia on 19 € ja ateriakorvaus on 10,25€.

Jyrki Saari