Yrittäjän -90 lamasta selviytyminen

Työttömäksi joutuneiden osuus oli suurimmillaan vuonna -92 jolloin lähes 40 prosenttia toimintansa lopettaneista yrittäjistä joutui työttömäksi.

Rakennusalan entiset yrittäjät olivat kaikista huonoimmassa asemassa kaikissa suhdannevaihteluissa. Varsinkin lama-aikana tilanne oli synkkä: rakennusalan yrittäjän riski joutua työttömäksi oli lähes kaksinkertainen teollisuudessa toimineeseen yrittäjään verrattuna.

Yrittäjät eivät kokeneet olleensa itse konkursseihinsa syyllisiä, vaan näkivät niiden johtuneen yhteiskunnan talouspoliittisista ratkaisuista. Useat olivat pettyneitä siitä, etteivät poliitikot ottaneet asiasta vastuuta, vaan sekä taloudellinen ja moraalinen vastuu on sysätty heidän harteilleen.

Useimmat ovat kuitenkin katkeroituneita siitä, että he ovat joutuneet maksamaan niin kovan hinnan yhteiskunnan rakennemuutoksesta. Pahimmin yrittäjät kärsivät puuttuvasta sosiaaliturvasta. Konkurssin tehneet yrittäjät eivät kuuluneet oikein minkään tukiverkoston piiriin. Jokapäiväistä elämää vaikeutti ja vaikeuttaa edelleen eniten luottohäiriömerkintä joka leimaa heitä taloudellisesti, että sosiaalisesti.

Parhaiten lamasta ja konkurssista selvisivät ne jotka löysivät keinoja jatkaa yrittäjinä. Seuraavaksi parhaiten selvisivät ne joiden elämässä uskonnollisuudella oli tärkeä merkitys. Kolmas selviytymistä helpottava tekijä oli sosiaalinen primaariverkosto.

Mitä lamasta voidaan oppia

Eräs tarkoitus on hyödyttää päätöksentekoa niin ettei samoja virheitä tehdä uudelleen.

Lama sen paremmin kuin taloudellinen elpyminenkään eivät johtuneet rakenteellisista tekijöistä, vaan yksinkertaisista mutta samalla suurista makrotaloudellisista muutoksista.

Muiden Pohjoismaiden ennen kaikkea Ruotsin ja Tanskan esimerkki osoittaa, että
periaatteessa on mahdollista luoda hyvinvointivaltiojärjestelmä, joka tuottaa tasaisen tulonjaon, hyvät julkiset palvelut ja korkean työllisyyden.

Tällaiset jäykiksi tuomitut rakenteet eivät 1990-luvun jälkipuoliskolla estäneet
työllisyyden nopeaa paranemista näissä maissa. Suomessa saman tyyppiset työmarkkinoiden ja hyvinvointivaltion instituutiot eivät estäneet talouden nopeaa kasvua sen paremmin 1980-luvulla kuin 1990 luvunkaan loppupuolella. Ei ole syytä uskoa, että Suomen kriisikään olisi ollut rakenteellisten heikkouksien aikaansaama.

Keskeisin virhe tehtiin siinä, että työttömyyden annettiin vapaasti kasvaa vuosina 1991–1993. Kokemus osoitti, että työttömyyttä on helppo kasvattaa, mutta vaikea alentaa.

Pysyvimpiä vaurioita lama aiheutti niille, jotka menettivät omaisuutensa ja työpaikkansa. Pankkien ongelmista huolehdittiin kollektiivisesti pankkituella. Yksityiset sen sijaan saivat kantaa itse vastuun. Monissa tapauksissa tämä tarkoitti elinikäistä ulosottoa kaikista tuloista.

Mitä Suomen hallinto on oppinut -90 luvun lamasta

Kesken kehitysvaiheen poliitikkojen ja pankkien makrotalouden ”hoidossa”  tuhottiin yrityksemme Helsingin Talosaneeraus Oy. Tuhottiin yrittäjien urat ja perheittemme tulevaisuus, henkilökunnan työpaikat, vientikauppa ja innovatiivisuus. Myös mukana olleet yhteistyöyritykset menettivät paljon. Eivätkä kaikki selvinneet ilman ennenaikaista kuolemaa lähipiirissänikään.

Rakennusalan ja -teollisuuden entisenä yrittäjänä olen ollut kaikista huonoimmassa asemassa kaikissa suhdannevaihteluissa. Tällaiselta näköalapaikalta katsottuna hallinto on oppinut -90 luvun laman opetuksena vain jotakin. Se on nimittäin oppinut karttamaan huonomman aseman uhreja ja auttamista.

Haimme järjestönä tukea laman uhreille. Tavoite on saada velkaneuvonnan lisäksi vertaistuki- ja neuvontapalveluita joihin on helppo päästä. RAY ja STM hylkäsivät hakemuksemme, saa sanoa läpipaistavasti tekaistuin syin. Uusin työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmkin ilakoi juuri hiljattain lehtiartikkeleiden perusteella TSS oikeusloukkaussuunnitelmilla valetyötarjouksien avulla toteutettuna TE-toimistoista käsin.

Kymmeniä tuhansia -90 luvun laman uhreja hyödynnetäänkin pelkästään työmarkkina- ja eläkekassakeinotteluissa pitämällä instrumentteina vahvojen talousosapuolien hyödyksi. Ilmeisesti näiden vahvojen tahojen etu pitää ministerinkin niin kiireisenä, että uhrien aseman parantamiseksi taisteleville tahoille ei jäänyt lainkaan aikaa.

Työttömyysturvan ehtojen kiristykset eivät ratkaise Suomen työttömyysongelmaa, sanoo esim. Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen. Syy on yksinkertainen: työttömyys ei johdu ihmisten haluttomuudesta hakea töitä.

Voiko -90 luvun laman suurimpia uhreja syrjäyttää esim. kuluttajan asemasta vielä entistäkin enemmän ”keppiä ja keppiä” systeemillä hallinnosta käsin. Näin hallinto näyttää ainakin kaavailevan joten asiamme olisi saatettava kansainvälisten yhteisöjen arvioinnin kohteeksi.

Hieman kummastuttaa  miten tällainen hallinnon tekemä elämän vastainen työn tuhoaminen Suomen kilpailukykyä ja työllisyystilannetta mahtaakaan parantaa tai olisi muutenkaan yhteiskuntamme eduksi.

Kirjoitukseni perustuu kokemuksieni ohella useisiin tutkimuksiin. Tässä niistä yksi: http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/j27-5.pdf
Jyrki Saari