Suomen hallitukset ovat suojelleet laittomasti toimivaa velanperintää 1992 alkaen- kansalaisten vahingoksi?

1985 alkaen Suomen toiminta silloisen presidentin ja hallituksien toimista eivät kestä päivänvaloa, kun näitä toimia tarkemmin tutkitaan. Yhteiskunnalliset vaikutukset ovat tuhonneet taloutemme kivijalan ja valtion velkataakka on kestämättömällä tasolla. Lisävelan tarve on edelleen tosiasia v. 2019. Onkin täysin käsittämätöntä, että nykyinen hallitus sallii samaan aikaan, että kansalaisistamme n. 600 000 on ulosotossa ja n. 400 000 maksuhäiriömerkintää, joiden perusteisiin tai väitettyjen velkojen oikeellisuuteen ei ole vieläkään puututtu juridisin ja lainsäädännöllisin keinoin.

Suomessa käyty kansalaissota 1918 vaati 38 000 uhria, joista on nykypäiville jo saatu tarkkaa tietoa tämän luokkasodan vaiheista ja olosuhteista. Vasta nyt näitä uhreja muistetaan – 100 vuotta tapahtumien jälkeen – toivottavasti 90-luvun ja muun velanperinnän uhrien asia otetaan vakavasti ennen 100 vuotta.

Paljonkaan kansalaissotaa huonommaksi ei jäänyt 90-luvun pankkikriisi, jossa laittomasti, ohi Suomen Pankin määräysten, toimineet pankinjohtajat pelastettiin. 66 000 rehellistä, elinkelpoista ja työllistävää yrittäjää tuhottiin ja heidän omaisuutensa ryöstettiin rapakuntoisten pankkien pelastamiseksi. Pankinjohtajat vedättivät virkamiehiä, kuin ”litran mittaa” mm. suunnitelmilla, mitkä yritysalat kaadetaan –  elinkelpoisuudesta viis. Tämä ei suinkaan riittänyt, vaan työttömäksi ajetut, lähes 600 000 ihmistä, menettivät kotinsa ahneille, petollisille pankeille. Näiden 600 000 ihmisten perheet ajettiin maantielle. Onko siis ihme, että 90-luvun takia itsemurhan tehneitä uhreja, loppuun asti ajettuja ihmisiä oli v. 2002 jo 14 500. Luku kasvaa koko ajan, sillä 90-luvun väitettyjä velkoja peritään edelleen sekä pankkien että perintätoimistojen kautta, vaikka todellisuudessa velat ovat keksittyjä, vanhentuneita tai ovat ajat sitten tulleet maksetuiksi.

1923 Hitler astui Saksassa valtaan, jonka jälkeen alkoi massiivinen juutalaisten omaisuuden siirto silloiselle natsihallinnolle. Vaikka vertaus saattaa tuntua rajulta, kyse 90-luvulla Suomessa oli vastaavasta yrittäjien ja kansalaisten laillisen omaisuuden uusjaosta, jossa laki ja oikeus menettivät merkityksensä. Presidentti Sauli Niinistökin (CNN) on todennut, että se oli virhe ja uhrit ansaitsevat korvaukset. Asia jäi Suomen mediassa vähälle huomiolle poliittisesti johdetun median toimesta. Samaan aikaan kyllä hoetaan mantraa ” Suomi on oikeusvaltio”. Raaputetaanpa tätä mantraa pintaa syvemmältä.

Oikeusistuimet ovat olleet ja ovat edelleen pelkkiä velkojan kumileimasimia, jotka toimivat ainoastaan instituutioiden hyväksi- ei auta, vaikka yrittäjällä tai tavallisella ihmisellä olisi vedenpitävä näyttö, että velkaa ei ole tai pankki ei ole tehnyt tilitystä suorituksista, jonka tekemättä jättäminen on rikoslaissa rangaistava törkeä petos. Sellaisen velan periminen oikeusteitse, jonka tietää tuleen suoritetuksi, on prosessipetos.

Tapaus 1. Ns. Laivajutussa, Oy ST-Line Ltd:n tapauksessa on näyttö, että devalvaatiosaatavaa vastaavaa valuuttavelkaa ei todellisuudessa ollut, vaan tavallinen markkavelka 1,5 miljoonaa markkaa. Pankilla ei kuitenkaan ole ainuttakaan velkakirjaa. Yritys oli elinkelpoinen, mutta niin vaan OP pankki sai yrittäjän 5,5 miljoonaa omaisuutta ja suorituksia ja 27 työntekijää potkut yrityksen ajautuessa ns. eläväksi raadoksi. Pankin on todettu 2006 HO:ssa olevan maksuvelvollinen yrityksen omistajalle ja pankin on todettu aiheuttaneen yritykselle, vähintään 2 miljoonan markan vahingon. Miten on siis mahdollista, että alempi tuomioistuin toteaa 2016 velkaa olevan vielä jäljellä yli 10 milj.markkaa eli 1,75 miljoonaa euroa, joka kasvaa 16% korkoa? Missään ei huomioida aiempien ja KKO:ta myöden käyneiden oikeusistuinten päätöksiä siitä että pankki on toiminut väärin ja on velkaa yrittäjälle/ yritykselle. Kannattavaa toimintaa pankille – mutta, laitonta. Vaikka yrittäjällä on näyttö, että mitään velkaa ei ole voinut jäädä – hänen dokumenttejaan ei oteta huomioon – ainoastaan pankin.

Näitä vastaavia tapauksia meillä on kymmeniätuhansia ympäri Suomea; Katinkulta Oy, Konekersantti Oy, Sartiko Oy jne jne

Selityksiä tuomarien toiminnalle voi olla monia; 1. Onko tuomarien ohjeistus 6.5.1992 (Koivisto) edelleen voimassa; ”Instituutioiden tulee voittaa”? 2. Istuvatko pankinjohtajat ja tuomarit samoissa ”leijonissa ja rotareissa” tai ovatko muurariveljiä (jonka toiminta sääntöjensä takia pitäisi kieltää Suomessa)? Säännöt ovat ristiriidassa Suomen ja kansainvälisen lainsäädännön kanssa. 3. Vai ottaako tuomari rahaa vastaan instituutiolta, jotta tekee tietynlaisen päätöksen? 4. Onko Instituutioolla jonkinlainen kiristyskeino tuomariin nähden? Millään muulla tavoin ei voi selittää nykypäivän oikeusistuinten käytäntöjä.

Perustuslaki, European Convention on Human rights ja YK: Ihmisoikeusjulistus

Miten Suomessa rikotaan kansainvälistä lainsäädäntöä? Erityisesti European Convention on Human Rights artiklat sitovat Suomea noudattamaan hyväksymäänsä sopimusta. 90-luvun uhrit ovat velkavankeja omassa kotimaassaan, mutta niin ovat myös perintätoimistojen ikeessä olevat. Oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä pankkien ja perintätoimistojen uhrit voivat vain haaveilla ja ulosoton lainkunnioitus hämärtyy heille maksetavaan tulospalkkioon, vaikka jokainen alihintainen realisointi tuottaa Suomen valtiolle 3 kertaiset vahingot. EU:n Ihmisoikeussopimuksen pitäisi taata Suomen kansalaisille mm:

  • kidutuksen kielto (3 artikla)
  • orjuuden ja pakkotyön kielto (4 artikla)
  • oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (6 artikla)
  • oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (8 artikla)
  • ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnanvapaus (9 artikla)
  • sananvapaus (10 artikla)
  • oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon (13 artikla)
  • syrjinnän kielto (14 artikla)
  • omaisuuden suoja (1. lisäpöytäkirja, 1 artikla)
  • velkavankeuden kielto (4. lisäpöytäkirja, 1 artikla)
  • ne bis in idem, ei syytettä tai rangaistusta kahdesti samassa asiassa (7. lisäpöytäkirja, 4 artikla)
  • oikeus hakea muutosta rikosasiassa (7. lisäpöytäkirja 2 artikla)

Eipä vaan siltä näytä, että tällä Suomea sitovalla sopimuksella olisi mitään käytännön merkitystä. Olen lukenut toistatuhatta haastetta, jossa toinen toistaan mielikuvituksellisempia velkoja yritetään periä paitsi pankkien myös mm. Intrum, Lindorff/Lowell, Alektum, PRA Suomi, jne perintätoimistojen toimesta oikeusistuimissa: 1. 90-luvun velkoja, jotka ovat jo vanhentuneet tai maksettu, 2. 2000 luvun alun maksettuja velkoja tai velkoja, joita ei ole 10 vuoteen peritty (vanhentuneet 3 vuoden säännöllä) 3. jo maksettuja velkoja  4. velkaa, jota ei koskaan ole edes syntynyt. Nämä päätyvät usein yksipuoliseksi tuomioksi, vaikka velallinen itse vastaisikin haasteeseen. Syynä tuomareiden yksipuolinen ajattelu toimia velkojan ehdoilla ja summaarisesti hyväksyä kaikki, mitä nuo ahneet vaan keksivät pyytää.

Muutama lainaus, miten käräjäoikeudet toimivat:

Tapaus A

Kauppakaari 9 luku 11§ toteaa, että velkoja, periessään velkaa, jonka tietää jo maksetuksi (myös aiheeton), vetäköön sakkoa puolet perimästään summasta, sille jolta yritetään periä.

Käräjäsihteerin vastaus: ”Eihän tuollaista lakia on noudatettu tuomioistuimissa enää aikoihin”

Anteeksi kuinka? Meillä siis tuomioistuin ei noudata väärässä velkomuksessa Suomen voimassa olevaa lakia?

Tapaus B

Asiakas, nuori tyttö, teki ns. Viivi Velallisen vastineen Käräjäoikeuteen ja kiisti Intrum Justitian saatavan, koska se oli jo maksettu kokonaan ulosoton kautta, tulospalkkioineen.

Käräjätuomarin vastaus: Et kai sinä aio noin isoa yhtiötä vastaan alkaa taistelemaan – sen kun maksat vaan”

Anteeksi kuinka? Pitääkö siis tuomarin mielestä maksaa lain vastaisesti lasku, jota ei ole, vaan se on maksettu?

Tapaus C

Perintätoimisto Lindorff ( muillakin sama juttu) perii 8 sivuisella hakemuksella väitettyjä velkoja, joissa ei ole velan syntymispäivää, ei korkolaskennan aloituspäiviä, ei minkäänlaisia tietoja perinnän eri vaiheista tai mitään laskuja tai siirtoasiakirjoja. Miten on mahdollista? Vastineeseen käytettiin Viivi Velallismallia, johon perintätoimisto vastasi, vetämällä kanteen pois oikeudesta eli mitään todellista velkaa ei ollut.

Tällainen perintä on erittäin yleistä ja valitettavan usein nämä katteettomat velkomukset menevät läpi tuomioistuimissa ns. summaarisina menettelyinä, koska tuomarit eivät automaattisesti huomioi viranpuolesta kanteessa olevia puutteita, kuten laskujen tai velkakirjojen puuttumista. Tämä on outoa, koska perintälaki vaatii, että velkojan pitää pystyä näyttämään laskut/ velkakirjat, joihin velkomus perustuu. Myös vanhentuminen 3 vuoden säännön perusteella jää usein tuomarilta vaille huomiota, vaikka vanhentumaan päässeen velan periminen on sekin perintälain vastaista.

Tapaukset D. Oy St-line Ltd, Katinkulta ja Konekersantti, Sartiko  jne jne

Näissä tapauksissa voimme todeta, että yrittäjät ja takaajat ovat taistelleet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin saadakseen. Jokainen käsittää, että 1,5 miljoonan markan velasta (1988) ei jää 5,5 miljoonan mk:n suorituksilla, jotka pankki on saanut todistettavasti, yli 10 miljoonaa markkaa eli 1,75 miljoonaa velkaa. Kyse on laittomasta perinnästä, joka sekä takaajan että yrityksen tapauksessa rikkoo lähes jokaista EU:n ja YK:n ihmisoikeuksista säädettyä artiklaa

Konekersantin tapauksessa on todettu aukottomasti, Skopin suunnitelleen järjestelmällisen kuvion, jossa ainoa tavoite oli paikata pankinjohtajien SKOP:lle ja Alue SP:lle suuruuden hulluudessaan ottamien valuuttavelkojen aiheuttama kassavaje pankille.

Katinkullan tapaus on surullisen kuuluisa, miten Skopin oma mies muilutettiin tärkeälle paikalle yrityksen johtoon, jotta saatiin vuosikymmeniä suvun hallussa olleet maat ja metsät sekä Lindemanin ja Juurikon perustama upea Katinkulta -kylpylä/ loma-osakekompleksi pankin omaisuudeksi – keinoja kaihtamatta. Syynä sama, kuin Konekersantin tapauksessa.

Sartikon osalta kunnanjohtaja soitti pankinjohtajalle ja halusi, että yrityksen tili suljetaan. Jälkeen on todettu, että yrittäjän tili, jolla oli huomattavasti rahaa, suljettiin laittomasti, koska vain yrittäjä olisi voinut sulkea tilin. Kunnan taholta oli selkeä tavoite siirtää yrittäjän toiminta ”hyvälle ystävälle/ sukulaiselle” ja se taas ei onnistunut, niin kauan, kun yrittäjä maksoi kunnan vuokra-alueen vuokran säännöllisesti. Asialla OP.

Suomen nykyisen hallituksen erityissuojeluksessa on siis laiton pankki- ja perintätoimi, joka aiheuttaa Suomen valtiolle miljardien verotulojen menetyksen vuosittain. Tähän on valjastettu niin tulospalkkioiset ulosotto,  tuomioistuinlaitos kuin valvontaviranomaiset – velallisiksi väitetyt eivät saa saada oikeutta, koska joku on näin ohjeistanut 1992.

Nyt on tullut aika muuttaa käytännöt vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, sillä maa, joka päästää vallalle anarkian, jossa tavallisen kansalaisen oikeusturva poljetaan maanrakoon, on tuhon oma.

Olaus Petrin ohjein:

”Tuomarin pitää tarkasti tuntea laki, jonka mukaan hänen tulee tuomita, sillä laki pitää hänellä olla ohjeena.

Kaikki lait pitää olla sellaiset, että ne ovat yhteiseksi hyödyksi, ja sen tähden, kun laki tulee vahingolliseksi, ei se enää ole laki, vaan vääryys, ja on hylättävä.

Hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan. Mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan.

Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.”

 

Hilkka Laikko

vpj, tiedottaja

Velallisten tuki ry

Uusi Suomi