kirjaamo.keskusrikospoliisi@poliisi.fi

Onko syytä epäillä rikosta, koska esimerkiksi asiantuntija Tamara Tuumisen mukaan mRNA-piikitys altistaa lapsen hengen ja terveyden vakavaan vaaraan, mutta tämä koronatauti ei altista.
https://www.youtube.com/watch?v=O39hQzpJR9Q
 

Rikoslailla vaaran aiheuttamisen tunnusmerkistön mukaan vaaran on kohdistuttava toisen henkilön henkeen tai terveyteen. Tunnusmerkistön mukaista vaaraa voi myös aiheutua muun muassa vaarallisten aineiden törkeän huolimattomasta käsittelystä. Siitä, minkä tyyppisen vaaran aiheuttaminen on rangaistavaa, ei ole säädetty. Vaaran aiheuttamisen säännös voi siis tulla sovellettavaksi monenlaisissa tilanteissa.
Ei tämä ole pelkän julkisen keskustelun tasolla enää. Onhan mRNA piikityksiä nyt menty jo tekemään lapsille. Esimerkiksi Helsingin kaupunki nettisivullaan tiedottaa, että 12–15-vuotiaat lapset ja nuoret saavat koronarokotteen suomenkielissä kouluissa 12. elokuuta ja ruotsinkielisissä kouluissa 17. elokuuta alkaen.

https://www.hel.fi/uutiset/fi/sosiaali-ja-terveysvirasto/12-15-vuotiaiden-lasten-ja-nuorten-koronarokotukset-alkavat-helsingissa

Eettisten sääntöjen Tiedotus- ja Valvontakeskus ry
Asiamies: Jyrki Saari